Pinkkien aurinkolasien läpi

Toisinaan ihmisillä tuntuu olevan pakkomielteitä. Nämä saattavat kohdistua ihmisiin, eläimiin, tapoihin tai johonkin muuhun. Ihmisille muodostuu pakkomielle usein ihmisestä, joka on ollut/on läheinen ihminen. Pakkomielle saattaa herättää erilaisia tuntemuksia eri ihmisissä: toiset eivät vain päästä pakkomielettä mielestään/silmistään ja toiset taas yrittävät päästä hänestä eroon hinnalla millä hyvänsä. Toiset kokevat vihaa, toiset rakkautta. Erilainen kyttäys ja urkkiminen on täysin normaalia (juu, ei kuulu normielämään). Joskus pakkomielle valtaa koko ruumiin - siitä tulee kuin huumetta, eikä siitä voi (tai osaa) päästää irti. Mielestäni tämä nimenomaan viestittää siitä, ettei ole osannu päästää irti. Siksi muistuttaisinkin: yrittäkää ihmeessä liikkua eteenpäin elämässänne (hitsin hannarit ). Turha sitä on jäädä pohtimaan iäksi vanhoja ja jo koettuja asioita, ei sitä mennyttä saa enää kuitenkaan muutettua.

Kieltämättä osa tapahtumista ja paikoista nostaa vanhoja muistoja mieleen. Tietty puhun nyt perinne päivistä, joita vietetään tänä viikonloppuna. Monia vanhoja, tuttuja ja rakkaita kasvoja näkee pitkästä aikaan, mutta myös haikeus nousee pintaan. Myöskään epäonnistunut suoritus statiikassa ei nosta mielialaa. Päivölässä oli niin kovin turvassa. Nyt olen omillani ja ihmettelen, että kuka nyt tulee neuvomaan keskellä yötä kinkkisen matikan probleeman kanssa. Ehkä ratkaisu olisi itseään huomattavasti fiksumpi poikaystävä Tai sitten..ei. No, pistetään kuitenkin harkintaan. Tässä paikassa on koettu niin monia asioita, että tunteita tuskin pystyy koskaan tukahduttamaan. Luotan kuitenkin ajan kultaamiin muistoihin ja palaan vuosi vuodelta tänne kaihoisana, mutta myös onnellisena omasta, vapaasta tahdostani (ja elämästäni).

Ainahan tässä kerkeää tapahtua vaikka mitä, mutta tässä suurimmat:

1) Matikan välikoe lähestyy

2) HOPS tehty

3) Matikan harkat oli sika vaikeat tällä viikolla

4) Koneenpiirrustus alkaa aueta

5) Pääsin Bordelliin (varmasti Koneen suosituimmat bileet) töihin myyjäksi

5.1) Tarkoittaa: ilmaista “limpparia”

6)  Sain tukkani taakse kiinni ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen

7) Aloin taas kerran ymmärtää asusteiden merkityksen

8) Olin aivan mahtavassa PCD:n konsertissa Sinin (<3) kanssa, kun toveri Jouni (<3) ei valitettavasti sairauden iskiessä päässytkään lähtemään (tämä ilmoitettiin minulle siis 1½ tuntia ennen konserttia)

8.1) Tein meikkaamisen, suihkussakäymisen ja syömisen naisten maailman ennätyksen

8.2) Ampiainen pisti poskeen Rautatientorilla

9)  Alan oppia optimaalista ajankäyttöä

10) Ihastuin

Anteeksi, anteeksi, anteeksi. En ole kirjoittanut piiiiiiiitkään aikaan. On ollut kovin kiire ja sitten kun olisi kerennyt, oli blogi rikki. Kiitos Lamperille, kun korjasi. Jouni auttoi myös <3.

Tajusin juuri kuinka heikko ihminen on luonnostaan. Luulemme, että jokainen asia on käsissämme ja pystymme varmasti vaikuttamaan asiaan. Kuitenkin aina jokin menee pieleen. Se johtuu varmaan niistä kummallisista jutuista..niistä..mitä ne on? Tunteet! Nepä juuri. Sotkee kaiken juuri sillä hetkellä kun uskot hallitsevasi tilannetta. Nuo pannahiset ovat sotkeneet monen monta purjehduskisaanikin, simpura sentään. Monesti ovat nuo mukaansatempaavat otukset jyränneet järjenkin. Taitaa oma järkenikin olla jo aika tohjona. Noooooo, semmoista sattuu. Mutta kerran tässä eletään, eletään siispä kunnolla!

Onneksi kuitenkin positiivisiakin lipsahduksia on sattunut. Isin lompakko lipsahti sopivasti ja sain upouuden purjeen tulevia koitoksia varten. Tässä lähiaikoina niitä olisi tarjolla Lahdessa (JuSM), Helsingissä (SM) ja Lappeenrannassa (ranking). Kaikki nuo pitäisi jaksaa kiertää, jotta saisi täyden sarjan ja voisi saavuttaa toisen kerran “Vuoden nousijan” tittelin. Niitä odotellessa ;D. Odottelenkin jo tässä innolla alkavaa opiskelua TKK:lla ja toivon, että saisimme Sinin kanssa kämpän jossain järkevissä ajoissa. Kuulin huhua, että voisi onnistaa ehkä jouluna. Katsellaan ja blogaillaan taas.

Hyvinhän se meni..niin kauan kuin se meni. Ensimmäinen lähtö meni kohtuullisen hyvin, hiukan tuntumaa hakien, vaikka olinkin umpijäässä ja läpimärkä. Seuraavaa lähtöä odottelimme sitten tunnin, kun kilpailulautakunta munaili jotain. Ilmeisesti muut olivat enemmän jäässä kuin minä, sillä sijoitus ylämerkillä oli 6. Kuitenkin huono tuuri iski ensimmäisen kerran myötätuulella: jiipistä (myötäkäännös) muuttui inuiittikäännös. No - ei siinä mennyt kuin neljä venettä ohi. Seuraavaksi tapahtuikin jo hiukan enemmän: peräsimestä (se juttu, millä ohjataan) lähti sokka irti, joka pitää peräsimen oikeassa asennossaan. Kehitin sitten siihen hätäratkaisun, mutta eihän se pitänyt. Viimeinen lähtö jäi sitten siihen. Pääsin rantaan monen selkkauksen jälkeen, mutta nyt olen niin väsynyt ja nälkäinen, että on pakko siirtyä ravintolaan ->.

Tämä Oulu näyttäisi olevan jännittävä paikka: löysin uusia sukulaisia (isin serkku, vaimo ja minun pikkuserkut: en ollut ikinä ennen tavannut) ja taisin löytää vahvimman virran, jossa olen purjehtinut/vispannut/pumpannut/yrittänyt liikkua eteenpäin. Tuuli on enemmän tai vähemmän vaihtelevaa, samoin kun mielialani . Onnistuin saamaan ruuvimeisselin läpi purjeesta, tiputtamaan peräsimen veneestä asfaltille ja saamaan miljoona uutta mustelmaa joka puolelle. No, ehkä huomenna sitten kisassa näytän kynteni ja selviän vielä hengissäkin (tuulta on ilmeisesti luvassa enemmän kuin riittämiin). Äiti osti minulle uudet legginsit purjehdusta varten, mutta nämä ovat ihan liian fiinit semmoiseen. Tässä sitten istun liian fiinit jalassa ja uusi kesämekko päällä. Turhan kylmää täällä vain on tälläiselle asusteelle, pohjoisessa kun ollaan. Onneksi sain hyvää ruokaa, joten parempi mielikin siitä syntyi (vaikka jalat ovat kovin jäässä).  Jään tänne nauttimaan  Oulun auringosta, joka ei taida ihan heti laskea, hyvän siiderin kanssa.

Tässä viime aikoina on mieleeni juolahtanut mitä kummallisimpia ajatuksia ja ideoita. Yksi niistä oli tukan kihartaminen semi-pysyvästi. Noooo, tämä tyttöhän lampsi (oikeasti poikkesin juoksulenkilläni) kampaamoon ja sain ajan seuraavalle päivälle. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja kaikki meni päin prinkkalaa Tukka lyheni ~5 cm ja siitä tuli hmm..käkkärä. Tarkoitus oli siis säilyttää tukan pituus ja laittaa loivaa kiharaa. Nyt tukka on… jännittävä. No, enköhän tämän kanssa elä, vaikka en nyt tätä varsinaisesti arvostakkaan.

Tämä tapaus sai minut pohtimaan hiukan muitakin suunnitelmia (en paljasta niitä tässä): entä jos kaikki menee pieleen. Tosiaan olin tuota tukan muutosta pohtinut ihan kunnolla ja suunnitellutkin, mutta silti kävi näin. Joskus kohtalon karvainen koura pilaa näköjään kaiken tarkasti suunnitellunkin. Onko ratkaisu nyt sitten vain tehdä spontaaneja tekoja vai pohtia entistä tarkemmin?

Olin suunnitellut myös erilaisia harjoittelunjen kohteita tämän viikkoiselle Tampereen leirille, mutta nyt leiri on ohi ja vain murto-osa suunnittelusta tuli todeksi. Mutkia matkaan loi äidin auton hajoaminen (myöhästyin leiriltä yhden päivän) ja tuulen heikko olemassaolo (ei siis tuullut juuri nimeksikään). Toivotaan kuitenkin, että nyt vaikeuksien kautta voittoon ja voitan huomenna ja ylihuomenna monta lähtöä Tai no, jos edes menestyisin. Pitäkää peukkuja