Pinkkien aurinkolasien läpi

Keskiviikkona kaadettiin tenttiviikko kunnolla KIK-SIK turnajaisissa, tokihan saunassakin käytiin. JA voitimme koko turnauksen (2 enetytsyy, 2 konetytsyy ja 2 sähköpoitsuu). Reissu oli kiva ja alkoholia tuli nautittua vain siihen malliin, että seuraavana päivänä olin matematiikan harkoissa ainut, joka oli laskenut tehtävät (joten pääsin TAAS kertomaan omia ratkaisuja taululle).

No keskiviikosta selvittyäni torstaina koitti oikea jännitysnäytelmä. Minä ja kämppikseni suuntasimme kolmella (3, III) eri julkisella Santahaminaan, MPKK:lle. Samoin muita TeTyjä oli näkyvillä bussissa kohti Sandista, jännitys oli käsin kosketeltava. Siltikään kaikkea hauskaa ei annettu meille heti, vaan ensin saimme kuunnella tarinoita koulusta ja nähdä hiukan paikkoja. Sitten meidät vietiin Kellariin ja siellä odottelimme tulevia ulkomaalaisia avecejamme. Kaikilla oli jo pakosuunnitelma, jos miekkonen ei mielyttäisikään. Pitkältä tuntuneen ajan jälkeen miehet saapuivat paikalle, yllätys yllätys univormut päällä. Siinähän sulaa jo jäätyneempikin nainen. Jokaiseen tyttöön oli ripustettu riippulukko ja kadetille oli annettu avain. Tälläisen leikin kautta löysimme toisemme, mutta saimme myös käteltyä lähes kaikki muutkin ehdokkaat. Miekkoseni oli suloinen ruskeine nappisilmineen, mutta ilmeisen ujo. Illan aikana ruotsi vaihtui englantiin juotujen juomien mukana. Aluksi juttelu oli aika nihkeää, mutta onnekseni pöytään istui muutama erittäin sosiaalinen tapaus. He pelastivat tilanteen, koska avecini alkoi rentoutua (saattoi johtua myös kumottujen lasien määrästä). Itsekkin aloin veljeillä sähköläisten(!!!) kanssa ja he osottautuivat todella mukaviksi. Itseasiassa eksyimme yhden heistä kanssa miesten vessaan selittämään, kuinka voimme katsoa poispäin kun hän on pisuaarilla. Nolostukseksemme yksi suomalainen kadetti riensi selittämään missä naisten vessa on. Tilanteesta nolon teki se fakta, että koko Kellari oli kääntynyt katsomaan ja naureskelemaan kun tulimme vessasta ulos. Kuitenkin jouduimme lähtemään kohtuullisen pikaisesti muutaman tunnin tutustumisen jälkeen, sillä meidän oli kerettävä viimeiseen metroon. Kotona kaaduin vaan sänkyyn. Olin ilmeisen voipunut edellisen illan suorituksesta, sillä nukahdin tyyny rypyssä inhottavasti niskan takana ja villasukat möykyssä selän alla.

Seuraava aamu olikin aika jännä, sillä silloin piti keksiä miten hiukset saa nätisti jne. Laitoin omien meikkejen ja kampauksen lisäksi kämpikselle saman setin (tai siis ei samanlaista, mutta anyway). Tietysti, minulla oli oikea bad hair day, eikä tukka oikeen koskaan asettunut mihinkään kauniiseen muotoon - jätin sen sitten siihen sijaansa. Kaiken hermoilun jälkeen lähdimme kohti Rautatientoria. Sinne saavuttuamme maastonvihreä bussi noukki meidät mukaan ja matka alkoi. Perillä saimme noin 20 min valmistautua (meille oli luvattu noin tunti!!), onneksi itse riisuiduin ja puin vaan kamat päälle. Päädyimme taas Kellariin ja odottelimme miekkosia. Ihmettelimme todella, että mihin meillä oli kiire, koska odotimme tunnin  miehiä. Vihdoin kadetit saapuivat ja lähdimme heidän käsipuolessa kohti itse juhlaa. Itse olin kohtuullisen hermostunut ja meinasin jo alkuruuan aikaan tiputtaa veitsen lattialle. Onneksi vieressäni istunut ilmavoimien kadetti lennätti ruokaa lautasensa ulkopuolelle. Nauroimme yhdessä tapahtumille ja jää oli onneksi rikottu. Pitkien puheiden ja monen lasillisen jälkeen vessahätä yllätti minut sekä muut daamit pöydässämme. Tunnin sinnittelyn jälkeen pääsimme tauolle ja päädyimme miestenvessaan (taas ). Virallinen osuus jatkui vielä tauon jälkeen, mutta jälkiruuan jälkeen alkoi tanssi. Kenenkään ei ollut pakko tanssia ja aluksi kavaljeerini keskittyi lähinnä oluen juomiseen. Onnekseni kuitenkin 2 muuta norjalaista tanssitti minua . Monen uuden ihmisen jälkeen päädyimme avecini kanssa kuitenkin tanssahtelemaan ja yllätykseksini hän osasikin tanssia, mutta oli tarvinnut muutaman rohkaisevan ennen sitä. Jutustelun jälkeen kadotin hänet jossain vaiheessa ja niinpä päädyin ulos toisen norjalaisen käsipuolessa. Ilta alkoi lähentyä loppuaan ja siirryimme hyvästelemään seuralaisemme (löysin hänet uudestaan). Poskisuukon jälkeen tiemme erosivat. Ehkä tapaamme vielä joskus, ei sitä koskaan tiedä. Ainakin univormut olivat komeat!

Helpommin sanottu kuin tehty Pikku G… Alkuviikkoni kului statiikkaa enemmän ja vähemmän lukemalla. Onneksi pääsin päästämään hiukan höyryjä pihalle alkuviikosta tanssin ja uppopallon (\o/) merkeissä. Tanssi oli ihanan rentouttavaa (kiitos Sinin, joka valjasti tanssijan sieluani puolentoista vuoden ajan) ja uppopallo hurjan hauskaa (lukuunottamatta sitä, kun 2 kaapin kokoista miestä rutistaa seinää vasten, juuri silloin kun happi on lopussa). Statiikka oli kovin vaikeaa, mutta sen jälkeen alkoikin oikeastaan loma (toisin kun Lampulla :<), sillä tenttiviikolle ei osunut muuta. Lohdutukseksi kärsiville sieluille: kyllä tämä helppous vielä kostautuu :<<. Nyyh.

Tosiaan, asiaan . Onpas riimittelevää… Tajusin juuri, että elämä ei todellakaan ole helppoa. Emme saa juuri koskaan sitä mitä todella haluamme. Itse tiedän aika tasan tarkkaan mitä tahdon tai kenet tahdon, mutta en tiedä miksi asioiden toteuttaminen on niin kovin vaikeaa. Liekö se vain saamattomuuttani? Entä se, että todella yritän kuunnella sydämeni ääntä, mutta satutan silti aina jotain. Toisaalta minusta olisi todella surullista, jos eläisin muiden sääntöjen mukaan - tämä on sentään MINUN elämäni. En tahdo olla kaiken maailman hiippahynniäisille mieliksi, mutten tahdo toisaalta murskata ketään maanrakoonkaan. Ehkä joskus on vain pakko mennä sieltä mistä aita on korkein, vaikka aidan takana odottaisi vielä piikkilankaesteet, lohikäärme ja Osama ennen lopullista tavoitettani… Jännitystä peliin tuo vielä aikaelementti, sillä en tiedä milloin on todella liian myöhäistä toteuttaa suunnitelmani. Itse en oikein pidä tästä, mutta ehkä toiminkin viisaiten paineen alla (;SALEEn). Toivotaan niin, koska panokset alkavat olla suht korkeat näissä peleissä…