FSBO

Archive for the 'Urheilu & väkivalta' Category

Aika blogailla, vaikka vain näön vuoksi

Eipä ole tullut aikoihin blogattu, joten päätin tässä aikani kuluksi höpöttää jotain. Koko viikon olen purjehtinut, kerännyt uusia rusketusraitoja tai sitten ollut autokoulussa. Purjehdus oli varsin mukavaa, varsinkin kun menestys alkoi hiipiä mukaan peliin. Toivottavasti tämä oppi pysyy kallossa ja suo minulle hyvän menestyksen pohjoismaiden mestaruuskilpailuista. Autokoulussa olen oppinut jo ainakin melkein jotain uutta (onhan sitä kolme iltaa jo siellä istuttu) ja ajotunnit varmasti tuovat uutta näkökulmaa asioihin. Nyt pääsimme Sinin kanssa sitten tänne vanhaan opinahjoomme ja yritämme sopeutua ajatukseen, että emme olekkaan enää vakiokausteita. Onneksi tänne on ilmiintynyt erinäinen määrä muitakin samanlaisia. Kohta päästään saunaan ja päästään ajamaan vääriä ihmisiä meidän saunapaikoiltamme :D

Touhotusta ja päätelmiä

Taas sitä mennään. Viime viikon vietin Tampereen suunnalla ja nyt tieni päätyy Ouluun. Näitä molempia reissuja yhdistää tietysti purjehdus. Aluksi meillä on leiriä ja sitten kisaillaan enemmän tai vähemmän leikkimielisesti viikonlopun aikana. Sinne siis…(ts. raskas ajo edessä, onneksi ei ole vielä sitä korttia - vaikka täytinkin viime lauantaina tuon maagisen 18 vuotta).

Tänään tuli valintakokeiden pisteet, nyt jännitämme kuukauden kuka pääsee millekkin linjalle. Ainakin viime vuoden perusteella olisin päässyt hakukohteeseeni, mutta jännitetään kuitenkin. Kuten joku muukin totesi: tätä asiaa vain jännittää, onhan siitä koko tulevaisuus kiinni. Kiitos kaikille, jotka tukevat tässä prosessissa :D

Nyt on pakko mennä nukkumaan, Oulu kutsuu huomen aamulla klo 04.05, aikaa siihen siis noin viisi tuntia (jippijaijee). Toivotelkaa minulle kovia tuulia, niitä tarvittaisiin (eikä niitä ole ainakaan luvattu sääennusteen mukaan). Heipsmoips <3 ->

FSBO