Pinkkien aurinkolasien läpi

Hei taas pitkästä aikaa. Luulette varmaan, että olen ollut jossain koneen ulottumattomissa Bahamalla tms, mutta oikeasti olen ollut vain töissä. Suurimmat ylimääräiset halut olla koneella ovat karsiutuneet siinä, kun istuu konttorissa noin 7,5 tuntia koneen ääressä. Lomailu ei kuulunut kesäni suunnitelmiin oikeastaan, mutta taidan pitää silti vapaata elokuun 2 viimeistä viikkoa (jos sää on hyvä) ja sitten olla valmis ja valpas ISOhenkilö pienille (luultavasti suuremille ja vanhemmille kuin minä) fukseille. Osa kouluista menikin jo takaisin pulpetteihinsa, mutta onneksi meillä opiskelijoilla lomat ovat aika ihanan pitkiä. Silti odotan jo innolla alkavaa urakkaa, paitsi ehkä lujuusoppi 2:sta ja dynamiikka 2:sta . Mutta kaikkien kavereiden näkeminen, uusiin ihmisiin tutustuminen, koulutehtävien teko, uudet vaatteet kouluun - ne kaikki kuuluvat syksyyn. Itse rakastan eniten kesää ja toivoisin ettei toukokuun ja heinäkuun 2 viikon helteet olleet ainoat kesäkelit tänä vuonna. Toki kaikissa vuodenajoissa on hyviä ja rakastettavia puolia, mutta mikään ei voita aurinkoa ja vähiä vaatteita.

Koska olen viettänyt suurimman osan ajasta vanhempieni luona työpaikkani vuoksi, on myös mukavaa päästä takaisin kotiin (”oma tupa, oma lupa”). Olen kuitenkin yllättynyt kuinka hyvin kaikilta erikoisemmilta konflikteilta ollaan vältytty ja sopu on säilynyt. Myös monia oppeja ollaan saatu ja vastaanotettu. Kesä on siis ollut antoisa. Kuitenkin vielä on kesää jäljellä noin kuukauden päivät, joten turha vaipua vielä syysmasennukseen, vaikka sää sen sallisi (jopa edellyttäisi)! Uimahallikin aukesi tänään, joten sadepäivien ongelmat on ratkaistu! Hyvää koulua pienemmille oppilaille ja kesäloman jatkoa isommille opiskelijoille!

Jo vain, niinhän se on. Wappu oli toki hauska ja täynnä bileitä, mutta valitettavasti (?) koulutyö jäi vähemmälle. Tämän huomasin kun tutkin hiukan kalenteriani. Toki viime viikolla olisi ollut jo aikaa aloitella luku-urakkaa, mutta eihän hölmö teekkari niin voi tehdä. Kyllä ne on parhaat ne muutaman viimeisen tunnin lukemiset ennen tenttiä! Kuten ehkä olette jo aavistaneet, minun tosiaan pitäisi olla lukemassa (tällä kertaa matikka k2:seen) ja huomenna myöskin. Valitettavasti minun on myös uhrattava viikonloppu kokeille, yäk. No, kohta lähtee viimeinen viikko käyntiin ja sitten alkaa jo pitkään odoteltu kesäloma. Bileet ainakin lähtevät silloin käyntiin, sillä ensi perjantaina lähtee JULKKU-risteily satamasta. Koko viikonloppuhan siihen vierähtää, mutta olen varma että se on sen arvoista (taas jää purjehduskisat välistä, oivoi). Heti risteilyn jälkeen on vuorossa tietty työt, sinne siisn kovinkin uutterana ja hehkeänä - jos se nyt onnistuu tuon risteilyn jälkeen Mutta näkemisiin, kuulemisiin, kirjoittelemisiin! Lukekaahan te muut edes huolella, että opintopisteet kasaantuisivat!

Ensin ystävänpäivä, sitten huomenna naistenpäivä. Viime vuosina arvon nablattarilla on ollut tapana pistää hameet päälle naistenpäivän kunniaksi, joten tahtoisin nyt tietää jatkuuko perinne? Hametta tai ei, aion lähteä kaupungille ostamaan vyötä ihanaan pinkkiin haalariini <3. Ehkäpä siellä on joku komea mies ja ojentaa minulle ruusun. Toivossa on ainakin hyvä elää, eihän sitä jännitystä saa muuten elämään! Päivien joukossa on myös ei niin kivoja -päiviä, kuten esimerkiksi tenttiviikot. Kokonainen viikko yhtä lukemista, namnam . Eikö maailmassa todellakaan ole mitään muuta tapaa tutkia oppilaiden oppimista, kuin tiivistää koko kurssi neljään tai viiteen kysymykseen? Loppujen lopuksi, eihän siinä paljoa edes pysty kyselemään. Tärkeintä ei ole kuitenkaan arvosana, vaan oppiminen (kuten isä on aina toitottanut). Itse kuitenkin puserran minkä kerkiän - tavoitteena on silti vain läpipääsy (ja kaikki loput on vain bonusta). Tavoitteenani ei nimittäin ole valmistua parhaalla arvosanalla, vaan valmistua ylipäätänsä noin viidessä vuodessa. Jos jokin on tavoiteltavaa, niin parhaan diplomityön titteli! Sitä siis jaakaamaan. Nyt ainakin lähden lukemaan dynamiikan jännittävistä koordinaatistoista ja muista mukavista jutuista. Siinäpähän proffat sitten klo 15 aikaan testailee onko neiti oppinut mitään ;D Toivokaa kuitenkin parasta!

Voi ei! Se iski minuun kuin salama, nimittäin yo-stressi. Kummallisinta koko jutussa on, että olen jo ylioppilas ja täten suorittanut velvollisuuteni. Ehkä tuskani on vain myötätuntoa ikätovereitani kohtaan, itsehän jo olen yliopistoelämässä kovaa kiinni. Sitten iski toinen stressi, mutta siitä muodostuikin kiintoisa aihe. Nimittäin Tutki Kokeile Kehitä kisan DL lähestyy uhkaavasti. Itseänikin pyydettiin kirjeitse taas mukaan, mutta ei kiitos, en tarvitse lisää katkeruuden karvaista kalkkia (mitenköhän toi sanonta oikeesti menee ). Kuitenkin ryhdyin ajattelemaan. Mietin, erilaisia vaihtoehtoja tutkimuksen aiheiksi ja niistä ainakin osa ihmisistä sai hyvät naurut . Mietin myös, että kuinkakohan raati suhtautuisi työhön, joka on ollut siellä jo viime vuonna. Voisi tulla ihmeellisiä ilmeitä ja reaktioita, ehkäpä se olisi näkemisen arvoista. Ehkä yritän sitten vielä kerran kun kandi-työni valmistuu, TuKoKen ikärajahan on 21 vuotta. Katsotaan kuka sitten nauraa viimeiseksi! Olihan tutkimuksen tekemisestä hirveästi hyötyä sekä oman itsensä, että fysiikan tutkimuksessa. Jepjep, toisiin aiheisiin! Nimittäin työnhakuun. Monet ystävistäni aikovat hakea aivan hanttihommia, joka hiukan kummastuttaa minua. En tiedä oletanko itseltäni liikoja, mutta kyllä minä ainakin aion hakea ihan oman alan hommia. Okei, onhan isillä vähän suhteita sillä alalla, että etumatkani on kiistatta jokseenkin suuri. Mutta se ei pelaa, joka pelkää, joten ajattelin myös hakea töitä muistakin kuin isin tutuilta. CV:n tekeminen on haastellisempaa kuin ajattelin. Kaverit aina valittaa kun se näyttää niin tyhjältä, mutta minulla on taas ongelma, että miten saan tehtyä siistin ja lyhyehkön CV:n! Olen selvästi touhunnut liikaa elämän mittaani nähden No, ehkäpä tämä tästä. Hyvää etsiskelyä myös kaikille muille, toivottavasti löydätte jotain mukavaa. Itse lähden miettimään miten pääsen Hesaan mahdollisimman kuivana…

Ennen yhteydenotto saattoi kestää yllättävänkin kauan: viikkoja, jopa kuukausia. Silloin lähetettiin sanomia ja kirjeitä. Sitä saattaa olla kovin vaikea kuvitella näin tietokoneelta. Oikeastaan asia on jo eriskummallinen. Tämän tajusin tänään kun mietin perusjuttuja, mitä äiti ja isä aina toitottaa kun on kotona. Äiti sanoo ettei pyykit peseydy, ruuat valmistu jne. itsestään, mutta isän sanomisista tuli mieleen hiukan hupsumpi juttu. Isä ihmettelee aina kun istun koneella, että kuinka ihmeessä voin monta tuntia “tzättäillä” ihmisten kanssa ircitse. No enhän minä sitä niin noteerannut ennen, mutta sitten tajusin jonkinmoisen riippuvuuden ircistä. Aluksi siellä muikkaillaan ja moikkaillaan joka suuntaan, sitten luodaan uusia suhteita ja syvennetään vanhoja. Lopulta kaikki mahdollinen hoidellaan siellä. Kyllä se minusta kuulostaa sairaalta. Mieti nyt itse: olet juuri nähnyt jonkun henkilön, sitten lähdette eri teille, mutta puolen tunnin päästä olette molemmat ircissä taas juttelemassa. Myös vaikeat ja arat aiheet siirtyvät helposti virtuaalimaailmaan, sillä on huomattavasti helpompaa sanoa asioita, kun vastassa on vain se oma tuttu näyttö. Nyt sitten päätin että irc ei tule viemään aikaani enää niin tuhottomasti, varsinkaan aikaa perheen kanssa. Ihminen on kuitenkin tällä sinisellä planeetalla vain hetken, minusta siitä pitäisi nauttia ja mennä vaikka ulos kuuntelemaan linnun laulua. En tietystikkään aio luopua ircistä, sillä siellä on mukava morjenstaa Joensuun ja Tampereen suuntaan. Ja toki on myös halvempaa sanoa äkkiä sanottavansa ircissä kuin puhelimessa. En siis kiellä etuja, mutta toivoisin hiukan enemmän verbaalista kommunikaatiota.

Sitten äidin puheisiin. Nyt todella tajuan avun, jota ei pyydä. Tästä lähin aion auttaa äitiä ilman että hän joutuu komentamaan minua. Hänellä on myös raskaita päiviä ja ruuanlaitto yms. käy työstä. Äitikin on oman aikansa päivästä ansainnut enemmän kuin paremmin. Ja minusta hänen ei pidä kestää vain siksi, että hän on kahden lapsen äiti.

Niin se sieltä tulee kovaa kyytiä: vuodenvaihde. Ennen rakettejen räiskyntää ja pullojen korkkaamista on kuitenkin syytä luoda katse edelliseen vuoteen: mitä tuli kämmittyä, mitä juhlittua, mitä yleensäkkin tehtyä. Ainakin alkuvuodesta muistuu mieleen ylppärit: osassa onnistumisia, osassa munailuja ja osassa yllätyksiä  (niin huonoon kuin hyväänkin suuntaan).Sitten tietysti ihmissuhteita: uusia ja vanhoja, aloitettuja ja lopetettuja (niitä on ruodittu tässä blogissa jo enemmän kuin kyllästymiseen asti). Sitten tietysti ihania kesäpäiviä, kesämiehiä ja purjehduspäiviä ja kesätöitä raskaiden huvien vastapainoksi. Tietty tuli täytettyä 18 ja alkoholia tuli kulutettua (nyt ihan virallisesti). Juhannus meni mukavasti ystävien kesken, unohtamatta algoritmiope ykkösen vierailua . Syksy saapui ja uudet haasteet uudessa koulussa. Aluksi moni asia tuntui lähes mahdottomalta, mutta lopulta totesi että siinähän kaikilla muilla oli varmaan enemmän ongelmia kuin minulla. No siitäkin selvittiin ja vihdoin päästiin joulun viettoon. Harmi vaan, että lunta ei ollut ja ei oikeen fiilistäkään sen mukana. Nyt viimeisenä päivänä saimme nähdä ekaa kertaa uuden upean (vuokra) asuntomme. Tilaa ja valoa riitti, kotiudumme varmasti. Ensimmäiset laatikot on kannettu sisään ja nyt voikin mennä hyvillä mielin availemaan skumppaa, tekemään uudenvuodenlupauksia, ja ihmettelemään raketteja. Tulipa räpellettyäja sähellettyä, mutta eiköhän ensi vuonna jo olla kasvettu ja aikuistuttu enemmän (niinhän te toivotte). Mutta hyvää uutta vuotta ja käyttäkää suojalaseja niitten rakettien kanssa!

Niinno, joskus vaan tuntuu kuin mitään ei saisi aikaiseksi, vaikka kuinka asia kiinnostaisikin. Juuri tällä tavalla minulla on käymässä tutan tenttiin lukiessani. Tentti on huomenna ja aloin oleviaan valmistautumaan jo 5 päivää sitten (ja katajanmarjat, tullut vain luettua “hauki on kalaa”). Samoin käy välillä ihmistenvälisissä kanssakäymisissä: tekisi niin mieli tehdä asioille jotain, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Onkohan kyseessä saamattomuus vai laiskuus. Hyvä on, ihmissuihteissa lähinnä ujous. Joo, kukaan teistä ei usko että voisin olla ujo, mutta paljastettakoon nyt tämä sitten. Mutta ehkäpä saan vielä luettua viimeiset rippeet ja tiedot tutaan ->

Helpommin sanottu kuin tehty Pikku G… Alkuviikkoni kului statiikkaa enemmän ja vähemmän lukemalla. Onneksi pääsin päästämään hiukan höyryjä pihalle alkuviikosta tanssin ja uppopallon (\o/) merkeissä. Tanssi oli ihanan rentouttavaa (kiitos Sinin, joka valjasti tanssijan sieluani puolentoista vuoden ajan) ja uppopallo hurjan hauskaa (lukuunottamatta sitä, kun 2 kaapin kokoista miestä rutistaa seinää vasten, juuri silloin kun happi on lopussa). Statiikka oli kovin vaikeaa, mutta sen jälkeen alkoikin oikeastaan loma (toisin kun Lampulla :<), sillä tenttiviikolle ei osunut muuta. Lohdutukseksi kärsiville sieluille: kyllä tämä helppous vielä kostautuu :<<. Nyyh.

Tosiaan, asiaan . Onpas riimittelevää… Tajusin juuri, että elämä ei todellakaan ole helppoa. Emme saa juuri koskaan sitä mitä todella haluamme. Itse tiedän aika tasan tarkkaan mitä tahdon tai kenet tahdon, mutta en tiedä miksi asioiden toteuttaminen on niin kovin vaikeaa. Liekö se vain saamattomuuttani? Entä se, että todella yritän kuunnella sydämeni ääntä, mutta satutan silti aina jotain. Toisaalta minusta olisi todella surullista, jos eläisin muiden sääntöjen mukaan - tämä on sentään MINUN elämäni. En tahdo olla kaiken maailman hiippahynniäisille mieliksi, mutten tahdo toisaalta murskata ketään maanrakoonkaan. Ehkä joskus on vain pakko mennä sieltä mistä aita on korkein, vaikka aidan takana odottaisi vielä piikkilankaesteet, lohikäärme ja Osama ennen lopullista tavoitettani… Jännitystä peliin tuo vielä aikaelementti, sillä en tiedä milloin on todella liian myöhäistä toteuttaa suunnitelmani. Itse en oikein pidä tästä, mutta ehkä toiminkin viisaiten paineen alla (;SALEEn). Toivotaan niin, koska panokset alkavat olla suht korkeat näissä peleissä…

Voi kuinka tätä oli odotettu. Me kauniit ja rohkeat konefuksit pääsimme eilen perjantaina (no venyi se aika paljon lauantainkin puolelle) kokemaan ihan ensimmäiset sitsimme. Sitsit ovat siis eräänlaiset hienommat illalliset (miehillä on tumma puku tai jopa juhlavampi vaihtoehto ja naisilla myös enemmän tai vähemmän hienot vaatteet). Ruokaa ja juomaa oli, tosin jouduimme vieressäni ja edessäni istuvien herrasmiesten kanssa toteamaan, että ruoka oli jääkaappikylmää ja kahvi muistutti lähinnä jääkahvia (enää jäät puuttuivat). Toisaalta ei tämä niin haitannut muutaman Koskenkorva snapsin, punaviinilasillisen ja punssin/jallun jälkeen. Ohjelmaan kuului myös moniin uusiin teekkarilauluihin tutustuminen. Aika moni yksilö eksyi laulamaan nuotin viereen ja toiset taas lauloivat jollain aivan omalla versiollaan. Nuorena fuksina tämä aiheutti hämmennystä ja siispä täytyi taas ottaa rohkaistusta, että kehtaa laulaa muitten mukana. Kun juhlallisempi osuus oli juhlittu, päästiin tietysti jatkoille. Yllätyksenä meille oli järjestetty sekä dj että live bändi. Kiitos siitä! Kavereiden kanssa oli kivaa ja ainut ongelma oli, että miten saa illan jatkumaan mahdollisimman pitkälle, mutta silti pääsisi kotiin. Onneksi asialle löytyi ratkaisu ja kaikki (luultavasti ainakin) pääsi turvallisesti kotiinsa. Ihmetyksekseni seuraavana aamuna ei tullut mitään haittavaikutuksia edellisestä illasta. Ehkä tähän auttoi, että herääminen venyi jo aamupäivälle…

Ihanaa, ensimmäinen kouluviikko alkaa kohta olla takana ja olen edelleen ihan täysin hengissä. Ok, hiukan väsyttää. Kuitenkin ensimmäinen opiskeluviikko TKK:lla on ollut todella mieleen painuva ja mukava. Uusia kavereita on saanut rutkasti ja polku kohti kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkintoa on alkanut rattoisasti. Kuitenkin luentoja on ollut Konelafkalla muutamana päivänä jopa 16.30 asti, mutta illan bileet ovat korvanneet aika hyvin tuon raskaan urakan. En enää ihmettele yhtään, miksi ihmiset väittävät opiskelun olevan parasta aikaa elämässä. Varsinkin kun nyt saa keskittyä itseään kiinnostaviin aiheisiin. Itselleni on viikon varrella tullut aika hyvä käsitys siitä, että pääaineeni taitaa liittyä kuljetustekniikan osastolle. En ole vielä täysin päättänyt onko tavoite päästä opiskelemaan lento- vai meritekniikkaa. En usko, että minulla on kuitenkaan mitään hätää, sillä monet eivät tiedä onko konetekniikka heille edes oikea osasto. Omasta päätöksestäni olen aikalailla vakuuttunut. Myös vanhat, tutut ystävät (ja ah niin rakkaat <3) ovat auttaneet ensitaipaleella kamalasti. On paljon kivempi kulkea isoilla käytävillä kun aina välillä tulee vastaan joku, jota moikata (tai muikata). Toivottavasti opiskelut jatkuvat mallikkaasti ja saan suoritettua monen monta mielenkiintoista kurssia (ja koen parhaat bileet ja saan uusia ihania ystäviä vanhojen lisäksi).