IRL, plz
Ennen yhteydenotto saattoi kestää yllättävänkin kauan: viikkoja, jopa kuukausia. Silloin lähetettiin sanomia ja kirjeitä. Sitä saattaa olla kovin vaikea kuvitella näin tietokoneelta. Oikeastaan asia on jo eriskummallinen. Tämän tajusin tänään kun mietin perusjuttuja, mitä äiti ja isä aina toitottaa kun on kotona. Äiti sanoo ettei pyykit peseydy, ruuat valmistu jne. itsestään, mutta isän sanomisista tuli mieleen hiukan hupsumpi juttu. Isä ihmettelee aina kun istun koneella, että kuinka ihmeessä voin monta tuntia “tzättäillä” ihmisten kanssa ircitse. No enhän minä sitä niin noteerannut ennen, mutta sitten tajusin jonkinmoisen riippuvuuden ircistä. Aluksi siellä muikkaillaan ja moikkaillaan joka suuntaan, sitten luodaan uusia suhteita ja syvennetään vanhoja. Lopulta kaikki mahdollinen hoidellaan siellä. Kyllä se minusta kuulostaa sairaalta. Mieti nyt itse: olet juuri nähnyt jonkun henkilön, sitten lähdette eri teille, mutta puolen tunnin päästä olette molemmat ircissä taas juttelemassa. Myös vaikeat ja arat aiheet siirtyvät helposti virtuaalimaailmaan, sillä on huomattavasti helpompaa sanoa asioita, kun vastassa on vain se oma tuttu näyttö. Nyt sitten päätin että irc ei tule viemään aikaani enää niin tuhottomasti, varsinkaan aikaa perheen kanssa. Ihminen on kuitenkin tällä sinisellä planeetalla vain hetken, minusta siitä pitäisi nauttia ja mennä vaikka ulos kuuntelemaan linnun laulua. En tietystikkään aio luopua ircistä, sillä siellä on mukava morjenstaa Joensuun ja Tampereen suuntaan. Ja toki on myös halvempaa sanoa äkkiä sanottavansa ircissä kuin puhelimessa. En siis kiellä etuja, mutta toivoisin hiukan enemmän verbaalista kommunikaatiota.
Sitten äidin puheisiin. Nyt todella tajuan avun, jota ei pyydä. Tästä lähin aion auttaa äitiä ilman että hän joutuu komentamaan minua. Hänellä on myös raskaita päiviä ja ruuanlaitto yms. käy työstä. Äitikin on oman aikansa päivästä ansainnut enemmän kuin paremmin. Ja minusta hänen ei pidä kestää vain siksi, että hän on kahden lapsen äiti.
Comments(0)