Pinkkien aurinkolasien läpi

Kohtaamme aina uusia haasteita matkamme varrella, tänään oli (tulevaisuuden kannalta) aika merkittävä kompastuskivi tielläni: Teknilliseen Korkeakouluun pyrkimisen matematiikanosuus.Onneksi en tainnut kuitenkaan niin kamalasti kompastella - ainakin pysyin pystyssä kun tasapaino löytyi. Ainakin minulle jäi hyvä maku suuhun ja melkeinpä alan jo elätellä toivoa, että opiskelen Otaniemen konetekniikan osastolla. Kuitenkin huomenna on vielä fysiikka jäljellä ja sieltä voi kalastella kaikki mukavat irtopisteet. Erinomainen päätös oli yöpyä Tampereella kokeiden välinen yö: saa hiukan rentoutua eikä tarvitse trampata edes ja takas. Kuitenkin tulisi valmistautua huomiseen, joten kohta alkaapi sauna kutsumaan

Jos joku mainitsee vielä standardimallin tai Higgsin hiukkasen, taidan itsekkin päätyä LHC:iin ja hajota. No ei nyt sentään Reissu oli aivan mahtava, en ikinä vaihtaisi noita kokemuksia pois. Opin paljon uutta ja muistelin vanhaa, ja no… taisin saada hiukan aurinkoakin. Päivät meni tutustuen erilaisiin hiukkasiin ja niiden maailmoihin ja illalla tutustuttiin maunuliineihin ja ympäristöön. Tietysti aikaa jäi myös auringosta nauttimiseen (sitä oli paljon, joka päivä kuumuus tavoitteli 30 asteen lukemia) ja kauniiseen Geneveen tutustumiseen. Kerkesimme myös eksymään Yhdistyneiden Kansakuntien Geneven “konttoriin”: olipa aika upea pytinki. Paljon näimme ja koimme, päädyimme kuitenkin kaikki ehjinä kotiin asti.

Reissu oli kiva, mutta oli tänne koto-Suomeenkin mukava palata, varsinkin kun tänne on nyt luvattu myös helleaaltoa. Tämän lämmön innoittamana päädyin pursiseuralle purjehtimaan, mutta kuinkas ollakkaan: mastonjalkani irtosi ja treeni päättyi 15 min harjoittelun jälkeen. Ei se mitään, onhan tässä koko kesä aikaa. Ja muutenkin oli hyvä, kun piti ehtiä äkkiä Jumboon ostamaan bolero ja käsilaukku - harmi vaan, että tänään oli helluntai . Olisi voinut toimia. Ei ole heilaa helluntaina, katsotaan pitääkö vanha sanonta paikkansa…

Suuri päivä on koittanut, pieni pika blogaus siis aiheesta. Perhosia vatsassa: hiukan, flunssa: joo, korvat ehkä räjähtää koneessa, painava kassi: no emt, enköhän selviä, seikkailumieli: todellakin, passi: ainaki viimeksi oli kun tarkistin, puhelin: juups. Eiköhän siis kaikki mukana. Kuitenkin kaikki voi vielä mennä pieleen. Toisaalta, eipä olisi eka kerta Pitäkääpä peukkuja meille, luvataan tulla viisaampina takaisin (ja köyhempinä).

No niin, nyt ne tuli sitten. Kauan odotimmekin. Ylioppilaslautakunta sinetöi kohtaloomme niitin ylioppilaskirjoituksien tuloksien myötä. Itselleni tuli kasa pettymyksiä, mutta myös iloinen yllätys.

Minulle suotiin seuraavat arvosanat:

Kemia B

Fysiikka M

Matematiikka (pitkä) M

Äidinkieli M

Englanti (pitkä) E

Ruotsi (keskipitkä) E

Saksa (lyhyt) L

Ovathan nuo päältä päin hyvät tuloksen, en sitä toki kielläkkään. Kuitenkin pettymyksiä tuotti 1.fysiikka lähti L:n ja E:n rajoissa, mutta tippui M:aan, 2. englanti jäi 4 pisteen päästä L:sta 3. ruotsin prelistä sain kirkkaan L:n, 4. kemian piti olla varma C, mutta palasi pisteen vajaana ja 5. fyssan pänttääminen vei kaiken ajan matikan harkka-ajasta, ja lopulta kumpikaan ei parantunut. Vajaana pettymyksenä oli oma typeryyteni: en tajunnut viime syksynä, että minun pitäisi tehdä pitkän saksan koe jo silloin (kahta pitkää kieltä kun ei voi kirjoittaa samalla kertaa). Kuitenkin: huonomminin olisi voinut mennä ja kehtaahan tuota näyttää sukulaisillekin.

Se kaikki yo-tuloksista. Nyt suuntani on kohti Sveitsissä sijaitsevaan CERNiin! Tätä olen odottanut kohta kaksi vuotta (en päässyt viime kerralla), joten toivon, että tulee loisto reissu. Ensin suuntaamme Päivölästä bussilla Helsinki-Vantaalle ja sieltä suoralla Finnairin lennolla Geneveen. Jeejee, ei tähän muuta voi sanoa . Ikäväksi yksityiskohdaksi muodostuu kuitenkin Sveitsin hintavuus - no, ehkä kuitenkin piheyteni voittaa ja palaan kotiin vain hiukan köyhtyneenä. Päätin kuitenkin, että ainakin CERN-paita on pakko ostaa, on syötävä fondueta alkuperäismaassaan ja juoda viiniä ruuan kanssa (vielä 19 päivää, että saan tehdä niin laillisesti Suomessa). Tämä reissu jääköön mieleni pohjukoille ainiaaksi, vähintään niille kaikille kuville, joita aion ottaa. Pitäkää peukkuja, että lennot ovat aikasessa ja kaikki selviävät reissusta kunnialla. <3

Ennen jännittävää matkaamme Riikaan, aloin lukea Lois P. Frankelin kirjaa “Kiltti tyttö ei pääse pomoksi - 101 tapaa hävitä miehelle”. Kirja siis auttaa naisia yritysmaailmassa karsimaan perusvirheitä, jotka asettavat heidät huonompaan asemaan miespuolisiin kollegoihinsa verrattuna. Kirja herätti bussissamme hilpeyttä, mutta myös suurta kiinnostusta, jopa uroksien puolelta. Kirja on minulla vielä kesken, joten keskustelen vasta alkupään asioista.

Ensimmäinen sääntö oli “Kasva tytöstä naiseksi.” No, minäpä päätin kokeilla tätä ja laitoin töihin hameen päälle (en siis käytä hameita kovin useasti). Ensimmäisiä kommentteja aamulla oli kuitenkin “Miksi sulla on hame päällä?!?!?” yms. Joten päätin nyt kertoa kaikille: minä olen nainen, joten perusoikeuksiini kuuluu hameiden käyttö ilman suurta paheksuntaa. On kiva välillä saada olla nainen - ihan vain oman itsensä tähden. Ei naista tee kuitenkaan hame, rinnat tai iso pylly. Naisen tekee oma asenne asioita kohtaan. Siispä nostin pääni pystyyn, tiedostin oikeuteni ja kannoin hametta koko päivän ylpeänä naiseudestani. Yritetään olla omia itsejämme ja annetaan tyttöjen kasvaa naisiksi. Välillä pitää myös vähän saada leikkiä toisten hyväksynnän rajoissa, jotta oppisimme oman paikkamme yhteisössä. Näillä keinoilla saadaan uusia, lupaavia naisjohtajia tähän maahan, jossa naiset ovat erittäin hyvin koulutettuja. Taidampa lueskella hiukan lisää vinkkejä, jotta voin niitä teillekkin jakaa. (vinkit on sovellettavissa myös miehille!)

Tänään taas muistin kuinka kaunista musiikki on ja miksi olen sitä oikeastaan aina harrastanut. Eilen oli huono päivä, mutta tänään aurinko tervehti minua kun avasin silmäni ja mieleni valtasi ihana ajatus: koko koulupäivä musiikkia! Mikään ei voinut tätä päivää pilata, ei edes musiikin esitelmät, jotka oli kuultu jo miljoona kertaa aiemmin ala- ja yläasteilla. Musiikki johdattaa omaan maailmaansa, ovelasti ja huomaamatta. Tuossa maailmassa saa haaveilla ja leikkiä olevansa se kaunis linnanneito, jolle komea prinssi laulaa luutun kanssa ikkunan alla. Musiikkiin saa myös purettua tunteitaan, niitä salaisiakin (varsinkin sanoittajat ja säveltäjät). Usein mietinkin laulanko jonkun muun tarinaa, vaikka kappale olisikin kuin suoraan elämästäni. Säveltäjillä on tuo jumalainen taito vaikuttaa ihmisiin heidän huomaamattaan: säveltäjät saavat ihmiset itkemään, nauramaan, nauttimaan, pelkäämään, ja ylipäätänsä: tuntemaan. Kuitenkin musiikin toinen puoli avautui minulle (taas kerran) tanssin tahdissa. Musiikki vaatii tiettyjä sääntöjä, jos tahtoo se pitäisi yhdistää sulavasti liikkeeseen. Toisinaan tuo jalo taito on hiukan hakusessa, kuten tänään (anteeksi ne kaikki tallatut varpaat ja tönityt kylkiluut). Kuitenkin siinä paljastuu se, mikä tekee musiikista ainutkertaisen. Musiikki on monipuolista, ja sillä on erityinen vaikutus ihmisiin. Ihailen jokaista, joka pystyy tuottamaan noita kauniita säveliä kuulijoille. Toivottavasti musiikki pysyy luonani loppuun saakka, vähintään sydämessä. Itse painun nyt yöpuulle hyräillen Myrskyluodon Maijaa.

Kerran jos toisenkin ihminen lyödään voimalla maahan. Tuntuu kuin siitä ei enää koskaan voisi nousta. Juuri kun luulet viimeisen toivon menneen, kuulet kirkkaan äänen lohduttavan, kenties tunnet sen paijaavan ja ottavan syliin. Hädän hetkellä kirkas ääni aina ilmestyy, eikä koskaan petä. Usein tuo ääni ilmestyy myös arkisissa päivissä - ei se kysy lupaa, eikä tarvitsekkaan. Tahdot omistaa tuon äänen ainiaan. Tietysti se joskus kerskuu ja ivaa, mutta siitä ei lannistuta. Joskus ääni on ihanampi kuin muut yhteensä, mutta toisinaan tuo ääni vaimenee ajan myötä. Ääneen tulee säröjä ja muutoksia, et tunnista entistä kauneutta. Silloin äänestä tahtoo eroon, pois kuuloetäisyydeltä. Toisinaan ääni saattaa olla jopa tärykalvoja kuluttava, mutta silti tahtoo pitää sen vierellään - siinä kun on jotain niin kaunista. Elämässä voi puhkoa kuitenkin vain rajatusti tärykalvojaan, joten pitää pitää varansa ja korvatulpat lähettyvillä. Rakkaimmat ja kauneimmat äänet antavat kuulijan äänelle myös puheenvuoron. Ja se onkin rakkaimpien äänien taito: olla hiljaa sillä oikealla hetkellä ja vain kuunnella. Joskus hiljaisuus vain kertoo enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa.

Olipa kerran yö, jolloin sain hassun idean. Ajatuksissani syntyi visio omasta blogista, tietysti pinkillä väritettynä. Kaikille, jotka eivät siis minua niin hyvin tunne: pidän pinkistä enemmän kuin tarpeeksi. Kerroin kuitenkin tästä hienosta visiostani Lamperille, joka urheani herrasmiehenä päätti ottaa haasteen vastaan ja auttoi pystyttämään tämän blogin. Kiitos siitä Lamppu (vaikka siihen meni enemmän kuin ne kolme minuuttia). Suuri kiitos kuuluu myös Loigorille, joka sitten viime hetkellä sääti kaikkea omaa (joka kuitenkin sitten toimi). Hienosta nimestä saan kiittää Siniä . Tietysti kaikki tukemiset ja vakuuttelut siitä, että ihmiset lukisivat blogiani ovat olleet matkan varrella ihania (juu, kiitos Eric), mutta nyt on aika lunastaa lupauksenne. Tässä siis on teille <3. Unohdin melkein: kiitos Jounille, joka on ihanan muin omistaja <3.