Pinkkien aurinkolasien läpi

Eipä ole tullut aikoihin blogattu, joten päätin tässä aikani kuluksi höpöttää jotain. Koko viikon olen purjehtinut, kerännyt uusia rusketusraitoja tai sitten ollut autokoulussa. Purjehdus oli varsin mukavaa, varsinkin kun menestys alkoi hiipiä mukaan peliin. Toivottavasti tämä oppi pysyy kallossa ja suo minulle hyvän menestyksen pohjoismaiden mestaruuskilpailuista. Autokoulussa olen oppinut jo ainakin melkein jotain uutta (onhan sitä kolme iltaa jo siellä istuttu) ja ajotunnit varmasti tuovat uutta näkökulmaa asioihin. Nyt pääsimme Sinin kanssa sitten tänne vanhaan opinahjoomme ja yritämme sopeutua ajatukseen, että emme olekkaan enää vakiokausteita. Onneksi tänne on ilmiintynyt erinäinen määrä muitakin samanlaisia. Kohta päästään saunaan ja päästään ajamaan vääriä ihmisiä meidän saunapaikoiltamme

Hyvinhän se meni..niin kauan kuin se meni. Ensimmäinen lähtö meni kohtuullisen hyvin, hiukan tuntumaa hakien, vaikka olinkin umpijäässä ja läpimärkä. Seuraavaa lähtöä odottelimme sitten tunnin, kun kilpailulautakunta munaili jotain. Ilmeisesti muut olivat enemmän jäässä kuin minä, sillä sijoitus ylämerkillä oli 6. Kuitenkin huono tuuri iski ensimmäisen kerran myötätuulella: jiipistä (myötäkäännös) muuttui inuiittikäännös. No - ei siinä mennyt kuin neljä venettä ohi. Seuraavaksi tapahtuikin jo hiukan enemmän: peräsimestä (se juttu, millä ohjataan) lähti sokka irti, joka pitää peräsimen oikeassa asennossaan. Kehitin sitten siihen hätäratkaisun, mutta eihän se pitänyt. Viimeinen lähtö jäi sitten siihen. Pääsin rantaan monen selkkauksen jälkeen, mutta nyt olen niin väsynyt ja nälkäinen, että on pakko siirtyä ravintolaan ->.

Tämä Oulu näyttäisi olevan jännittävä paikka: löysin uusia sukulaisia (isin serkku, vaimo ja minun pikkuserkut: en ollut ikinä ennen tavannut) ja taisin löytää vahvimman virran, jossa olen purjehtinut/vispannut/pumpannut/yrittänyt liikkua eteenpäin. Tuuli on enemmän tai vähemmän vaihtelevaa, samoin kun mielialani . Onnistuin saamaan ruuvimeisselin läpi purjeesta, tiputtamaan peräsimen veneestä asfaltille ja saamaan miljoona uutta mustelmaa joka puolelle. No, ehkä huomenna sitten kisassa näytän kynteni ja selviän vielä hengissäkin (tuulta on ilmeisesti luvassa enemmän kuin riittämiin). Äiti osti minulle uudet legginsit purjehdusta varten, mutta nämä ovat ihan liian fiinit semmoiseen. Tässä sitten istun liian fiinit jalassa ja uusi kesämekko päällä. Turhan kylmää täällä vain on tälläiselle asusteelle, pohjoisessa kun ollaan. Onneksi sain hyvää ruokaa, joten parempi mielikin siitä syntyi (vaikka jalat ovat kovin jäässä).  Jään tänne nauttimaan  Oulun auringosta, joka ei taida ihan heti laskea, hyvän siiderin kanssa.

Taas sitä mennään. Viime viikon vietin Tampereen suunnalla ja nyt tieni päätyy Ouluun. Näitä molempia reissuja yhdistää tietysti purjehdus. Aluksi meillä on leiriä ja sitten kisaillaan enemmän tai vähemmän leikkimielisesti viikonlopun aikana. Sinne siis…(ts. raskas ajo edessä, onneksi ei ole vielä sitä korttia - vaikka täytinkin viime lauantaina tuon maagisen 18 vuotta).

Tänään tuli valintakokeiden pisteet, nyt jännitämme kuukauden kuka pääsee millekkin linjalle. Ainakin viime vuoden perusteella olisin päässyt hakukohteeseeni, mutta jännitetään kuitenkin. Kuten joku muukin totesi: tätä asiaa vain jännittää, onhan siitä koko tulevaisuus kiinni. Kiitos kaikille, jotka tukevat tässä prosessissa

Nyt on pakko mennä nukkumaan, Oulu kutsuu huomen aamulla klo 04.05, aikaa siihen siis noin viisi tuntia (jippijaijee). Toivotelkaa minulle kovia tuulia, niitä tarvittaisiin (eikä niitä ole ainakaan luvattu sääennusteen mukaan). Heipsmoips <3 ->

Tässä viime aikoina on mieleeni juolahtanut mitä kummallisimpia ajatuksia ja ideoita. Yksi niistä oli tukan kihartaminen semi-pysyvästi. Noooo, tämä tyttöhän lampsi (oikeasti poikkesin juoksulenkilläni) kampaamoon ja sain ajan seuraavalle päivälle. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja kaikki meni päin prinkkalaa Tukka lyheni ~5 cm ja siitä tuli hmm..käkkärä. Tarkoitus oli siis säilyttää tukan pituus ja laittaa loivaa kiharaa. Nyt tukka on… jännittävä. No, enköhän tämän kanssa elä, vaikka en nyt tätä varsinaisesti arvostakkaan.

Tämä tapaus sai minut pohtimaan hiukan muitakin suunnitelmia (en paljasta niitä tässä): entä jos kaikki menee pieleen. Tosiaan olin tuota tukan muutosta pohtinut ihan kunnolla ja suunnitellutkin, mutta silti kävi näin. Joskus kohtalon karvainen koura pilaa näköjään kaiken tarkasti suunnitellunkin. Onko ratkaisu nyt sitten vain tehdä spontaaneja tekoja vai pohtia entistä tarkemmin?

Olin suunnitellut myös erilaisia harjoittelunjen kohteita tämän viikkoiselle Tampereen leirille, mutta nyt leiri on ohi ja vain murto-osa suunnittelusta tuli todeksi. Mutkia matkaan loi äidin auton hajoaminen (myöhästyin leiriltä yhden päivän) ja tuulen heikko olemassaolo (ei siis tuullut juuri nimeksikään). Toivotaan kuitenkin, että nyt vaikeuksien kautta voittoon ja voitan huomenna ja ylihuomenna monta lähtöä Tai no, jos edes menestyisin. Pitäkää peukkuja

Kai se on pakko uskoa: kahden vuoden pakerrus on ohi. Tavallaan ihan superia, toisaalta mielettömän surullista. Taakse jäi monen monta rakasta ystävää, hetkeä, muisteloa ja paikkaa. Nyt on kuitenkin meidän Nablojen aika antaa tuulen virrata siivissämme ja luottaa sen kantavuuteen - enää ei ole ketään kuka räpyttäisi siipiämme puolestamme. Kaikki on tässä ja nyt, omissa käsissämme. Syksyllä odottaa uudet haasteet ja koettelemukset, niistä on selvittävä. Minun onnekseni monet rakkaat Nabla toverini valitsivat opiskelupaikkansa pääkaupunkiseudulta, jolloin heitä näkee muualla kuin Päivölässäkin. Taas kerran voi todeta, että ihminen on typerä: tajuaa asioiden oikean laidan vasta juuri ennen menettämisen hetkeä. Tottahan toki tiedän, että en teitä rakkaita ystäviäni noin vain menetä, mutta oletta kaukana poissa. Tietysti muistelemme toisiamme, ehkä olemme jopa yhteyksissä, mutta kuitenkaan mikään ei palaa enää ennalleen: enää ei voi käydä herättämässä aamun viimeisiä unikekoja tunnille tai mennä itkemään kaverin luo keskellä yötä (ainakaan niin kovin helposti). Toivon kuitenkin erittäin hartaasti, että saavumme Päivölään VIIMEISTÄÄN perinnepäiville hyvin sankoin joukoin. Onnea tulevaan, lupaillaan törmätä. <3