Paha on pahaa, vaikka voissa paistaisi
Comments(0)
Olipa kerran päivä kun äiti kävi kaupassa ja osti minulle jotain ruokaa, jonka sain mukaan Kivenlahteen lähtiessäni. Noihin ruokiin lukeutu myös ikiturso-sämpylät (gluteenittoomat, laktoosittomat sämpylät). Tänäänpä päätin tomaattikeittoa (, josta tuli tosi hyvää) tehdessäni maistaa noita kyseisiä tekeleitä. Ne on pakattu johonkin “säilyy iäisyyden” -pakkaukseen, kaksin kappalein. Haistoin ikitursoa. Haju oli suhteellisen “iiiyyyy”, mutta ajattelin sen paranevan jos laittaisin ikiturson mikroon hiukan lämpiämään. No…haju oli entistä kamalampi. Rohkenin kuitenkin maistamaan tuota möllikkää ja sainkin syötyä sen loppuun (1 pieni pala/3 lusikallista tomaattikeittoa). Kuitenkin jäljellä oli vielä toinen noista sämpylöistä. Keksin, että se voisi maistua köyhän ritarin muodossa. No, tosiaan siinä sitten paistelin leipää voissa ja söin hillon ja sokerin kera. Olihan kokemus hiukan positiivisempi, mutta ei se enää auttanut. Paha mikä paha. Nyt odotan jännityksellä uutta pula-aikaa, jotta saisin syötyä nuo loputkin 2 ikutursokammotusta (opiskelijana, säästeliäs kun olen).
Aika moneen muuhunkin asiaan pätee sama kaava: pahaksi todettua asiaa on jo huono mennä muuttamaan. Aina voi kokeilla sokeria, hunajaa ja vaaleanpunaista kuorrutusta, mutta harvoin ne korjaa koko tilannetta. Tämän takia jonkinmoinen harkitseminen ennen toimintaa on suotavaa. Tällöin vahinkojen minimointi on maksimissaan ja kuolonuhreja syntyy vähemmän.
Mitä siis opimme tästä tarinasta? Ainakin sen, että ikitursosämpylät eivät välttämättä olie kaikkein paras ratkaisu, ellei ole keliakiaa (voi, että minun käy keliaakikkoja sääliksi :<) ja että harkitsemme asioita ennen toteutusta. Kiitos ja kuulemiin.
. Onpas riimittelevää… Tajusin juuri, että elämä ei todellakaan ole helppoa. Emme saa juuri koskaan sitä mitä todella haluamme. Itse tiedän aika tasan tarkkaan mitä tahdon tai kenet tahdon, mutta en tiedä miksi asioiden toteuttaminen on niin kovin vaikeaa. Liekö se vain saamattomuuttani? Entä se, että todella yritän kuunnella sydämeni ääntä, mutta satutan silti aina jotain. Toisaalta minusta olisi todella surullista, jos eläisin muiden sääntöjen mukaan - tämä on sentään MINUN elämäni. En tahdo olla kaiken maailman hiippahynniäisille mieliksi, mutten tahdo toisaalta murskata ketään maanrakoonkaan. Ehkä joskus on vain pakko mennä sieltä mistä aita on korkein, vaikka aidan takana odottaisi vielä piikkilankaesteet, lohikäärme ja Osama ennen lopullista tavoitettani… Jännitystä peliin tuo vielä aikaelementti, sillä en tiedä milloin on todella liian myöhäistä toteuttaa suunnitelmani. Itse en oikein pidä tästä, mutta ehkä toiminkin viisaiten paineen alla (;SALEEn). Toivotaan niin, koska panokset alkavat olla suht korkeat näissä peleissä…