Pinkkien aurinkolasien läpi

Niinno, joskus vaan tuntuu kuin mitään ei saisi aikaiseksi, vaikka kuinka asia kiinnostaisikin. Juuri tällä tavalla minulla on käymässä tutan tenttiin lukiessani. Tentti on huomenna ja aloin oleviaan valmistautumaan jo 5 päivää sitten (ja katajanmarjat, tullut vain luettua “hauki on kalaa”). Samoin käy välillä ihmistenvälisissä kanssakäymisissä: tekisi niin mieli tehdä asioille jotain, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Onkohan kyseessä saamattomuus vai laiskuus. Hyvä on, ihmissuihteissa lähinnä ujous. Joo, kukaan teistä ei usko että voisin olla ujo, mutta paljastettakoon nyt tämä sitten. Mutta ehkäpä saan vielä luettua viimeiset rippeet ja tiedot tutaan ->

Kieltämättä osa tapahtumista ja paikoista nostaa vanhoja muistoja mieleen. Tietty puhun nyt perinne päivistä, joita vietetään tänä viikonloppuna. Monia vanhoja, tuttuja ja rakkaita kasvoja näkee pitkästä aikaan, mutta myös haikeus nousee pintaan. Myöskään epäonnistunut suoritus statiikassa ei nosta mielialaa. Päivölässä oli niin kovin turvassa. Nyt olen omillani ja ihmettelen, että kuka nyt tulee neuvomaan keskellä yötä kinkkisen matikan probleeman kanssa. Ehkä ratkaisu olisi itseään huomattavasti fiksumpi poikaystävä Tai sitten..ei. No, pistetään kuitenkin harkintaan. Tässä paikassa on koettu niin monia asioita, että tunteita tuskin pystyy koskaan tukahduttamaan. Luotan kuitenkin ajan kultaamiin muistoihin ja palaan vuosi vuodelta tänne kaihoisana, mutta myös onnellisena omasta, vapaasta tahdostani (ja elämästäni).