FSBO

Tytöksi synnyin

Ennen jännittävää matkaamme Riikaan, aloin lukea Lois P. Frankelin kirjaa “Kiltti tyttö ei pääse pomoksi - 101 tapaa hävitä miehelle”. Kirja siis auttaa naisia yritysmaailmassa karsimaan perusvirheitä, jotka asettavat heidät huonompaan asemaan miespuolisiin kollegoihinsa verrattuna. Kirja herätti bussissamme hilpeyttä, mutta myös suurta kiinnostusta, jopa uroksien puolelta. Kirja on minulla vielä kesken, joten keskustelen vasta alkupään asioista.

Ensimmäinen sääntö oli “Kasva tytöstä naiseksi.” No, minäpä päätin kokeilla tätä ja laitoin töihin hameen päälle (en siis käytä hameita kovin useasti). Ensimmäisiä kommentteja aamulla oli kuitenkin “Miksi sulla on hame päällä?!?!?” yms. Joten päätin nyt kertoa kaikille: minä olen nainen, joten perusoikeuksiini kuuluu hameiden käyttö ilman suurta paheksuntaa. On kiva välillä saada olla nainen - ihan vain oman itsensä tähden. Ei naista tee kuitenkaan hame, rinnat tai iso pylly. Naisen tekee oma asenne asioita kohtaan. Siispä nostin pääni pystyyn, tiedostin oikeuteni ja kannoin hametta koko päivän ylpeänä naiseudestani. Yritetään olla omia itsejämme ja annetaan tyttöjen kasvaa naisiksi. Välillä pitää myös vähän saada leikkiä toisten hyväksynnän rajoissa, jotta oppisimme oman paikkamme yhteisössä. Näillä keinoilla saadaan uusia, lupaavia naisjohtajia tähän maahan, jossa naiset ovat erittäin hyvin koulutettuja. Taidampa lueskella hiukan lisää vinkkejä, jotta voin niitä teillekkin jakaa. (vinkit on sovellettavissa myös miehille!)

Comments are closed.

FSBO